Kääntäjän kammotus ja tekoälyn pähkinä!

En tehnyt tänä kesänä puutarhanhoitoa. Ja tämä
kuva on sitä paitsi maaliskuussa otettu.

Kesälomajakson viimeinen päivä on varmaankin oikein sopiva ajankohta tehdä jonkinlainen päivitys tähän blogiin (äänensävy: ironinen). Olen hämmentyneenä todennut, että tänne blogiin tulee paljon aiempaa enemmän kansainvälisiä vierailuja; minkä voisi olettaa johtuvan siitä, että minulla on samalla nimellä myös Bluesky-tili, ja kirjoitan sinne joitakin lauseita kömpelösti englanniksi, ja tiliäni seuraavat lähinnä jotkut englanninkieliset tai englantia ymmärtävät ihmiset tai tahot.

Ja ehkä tuo edellä mainittu asia johtuu osittain myös siitä, että sain sen yhden romaanini käännettyä englanniksi, ja romaanin ”myyntikuva” saattaa olla levinnyt joillekin kansainvälisille myyntialustoille, ja se kuva saattaa osua satunnaisesti jonkun ihmisen silmään, ja tämä joku ihminen saattaa paremman tekemisen puutteessa hakea jollakin valitsemallaan hakukoneella kirjailijanimeni ”T. H. Hukka”, ja päätyä esimerkiksi tähän blogiini. Ja tietenkin hän pettyy kovasti, kun täältä löytyy vain käsittämätöntä suomenkielistä jorinaa…

Joku aika sitten käänsin myös ”nukke-blogini” pääosin englanninkieliseksi, ja olen saanut osan suomenkielellä tekemistäni nukkesarjiksista käännetyksi, joten, sieltäkin saattaa joku niin sanottu ”vierailija” harhautua myös tätä blogia katsomaan; pettyäkseen hänkin, kun täällä on vain tätä outoa, tajunnanvirtamaista höpinää, tällä meidän harvinaisella kielellämme, ja turhan monimutkaisesti (puolitahallisesti) kirjattuna.

Se, että jotkut ei-suomenkieliset ihmiset päätyvät katsomaan tätä suomenkielistä blogiani esimerkiksi tuollaisten mutkien kautta, ei ole sinänsä outoa, vaan ihan loogista. Mutta hämmentävää on se, jos näistä teksteistäni saa minkäänlaisen kääntäjä-systeemin kautta ymmärrettäviä muunkielisiä versioita, joita kenenkään normijärkisen ihmisen olisi mielekästä lukea! Ja siksi ihmettelen, jos jotkut ei-suomenkieliset saavat jotakin järjellistä asiaa irti tästä blogistani.

Nämä tekstit olisivat ihmiskääntäjälle kammotus. Tekoälyn käännöstuloksen taas voisin kuvitella olevan aika kökköä. Mutta tekoäly ei sentään joudu kärsimään kääntämisen ahdistavuudesta… Se vain ehkä kuluttaa sitä enemmän energiaa, mitä vaikeampi käännettävä teksti on ja mitä enemmän se joutuu ”hakemaan sanoja” jostakin ihmepilvestä satelliittien välityksellä…? Sanoisi ehkä jonkun maalaisjärki. Mutta siitähän minä en paljoakaan tiedä (oikeasti, vaikka edesmennyt isäni väitti minulla olevan juuri sellaista); siis että liittyykö tekoälyn ja satelliittien energiankulutukseen minkäänlaista maalaisjärki-ilmiöitä, ja jos liittyy, missä vaiheessa ja mistä näkökulmasta. Selittäköön joku mielikuvitukseton nörtti nuo asiat; olen näet eri lajin nörtti, niin en osaa selittää oikeilla termeillä ja ymmärrettävästi, miten paljon hakukoneen tai tekoälyn käyttö lisää energiankulutusta ja missä. Aavistelen jotain, mutten tiedä siitä varmaksi.

Mutta asiaan palatakseni, ja lukuisten muitten ongelmallisten piirteitteni ja toimintatapojeni lisäksi olen kääntäjälle ongelmallinen tekstintuottaja. Kirjoitan aivan liian pitkiä, suomenkielisellekin ihmiselle tai tekoälylle vaikeaselkoisia virkkeitä; ja joskus käytän sanoja, joita ei varmasti löydy tekoälypääkääntäjien pilvissä leijuvista sanavarastoista. Ihmettelen siis suuresti, jos tekoälyn tai muun sellaisen viritelmän tekemät käännökset teksteistäni ovat kelvollisia tai edes ymmärrettäviä. Osa saattaa toki olla järkeenkäypää, mutta osa on todennäköisesti aivan absurdia asiaa, tai niin kömpelöä kieltä, etten itsekään haluaisi lukea sellaista, ellei ole ihan pakko…

Enkä tiedä miksi edes kirjoitan tätä, koska tälläkään tekstillä on tuskin mitään väliä globaalin kärsimyksen ehkäisemisessä. Olen niin kyllästynyt itsekeskeisiin omaneduntavoittelija-politikkoihin ja itsekylläisiin oikeistouskovaisiin. Haluaisin olla oikeudenmukainen ja ajatella, että ”kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat”; mutta, jos jonkun perusluonne on epäempaattinen ja itsekeskeinen, ei sellaisten pitäisi saada tehdä tekoja, jotka aiheuttavat toisille eläville kärsimystä, vaikka hekin saavat olla olemassa, kun kerta ovat. Jokaisella on oikeus elää, mutta joittenkin ihmisyksilöitten käyttäytymistä ja toimintaa tulee pystyä rajoittamaan, jos se aiheuttaa vahinkoa muille eläville ja elämän edellytyksille tällä pallolla.

Olen huolissani siitä, miten voimattomia tavalliset ihmiset näyttävät olevan psykopaattivaltaisten poliittisten elinten ja markkinavoimien kynsissä. Ja niin kauan kuin suuri osa tavallisista ihmisistä on ”sokeita ja tyhmiä” (= tiedostamattomia), psykopaattiset johtajat ja pyrkyrit pystyvät heitä kusettamaan, hyödyntämään heitä valtaan kiipimisessään, ja sitten ylläpitämään omaa asemaansa heidän avullaan. Ihmismassojen tiedostamattomuus uhkaa tuhota elämän edellytykset tällä pallolla. On surullista, että jotkut havahtuvat vasta siinä vaiheessa, kun esimerkiksi luonnonkatastrofi osuu omalle kohdalle. Silloin voi jo olla myöhäistä sen yksilön kannalta.

Psykopaateista puheen ollen; tarinoissakin on yleensä joku pää-pahis, hänen opportunistiset lähimmät kätyrinsä, ja ”tyhmä” tai pelokas porukka (jopa massa), jota pahis käyttää hyväkseen. Olen niin turhautunut siihen, ettei näistä tarinoista oteta opiksi reaalimaailmassa. Oikeasti, psykopaatteja on vain noin kaksi kappaletta sadan ihmisen joukossa. Miten me emme muka pysty pitämään heitä aisoissa? Miten jotkut eivät edes tunnista heitä, vaikka he paistattelevat kameroitten edessä ja suoltavat (usein vastenmielisen muotoisesta suustaan) epätotuuksia teennäinen perusilme värähtämättä?

Kuvottavaa. Enkä jaksa enempää pakisemista tänään. Kun kerta tämä lomapätkä loppuu, voisin ehkä tehdä tänä iltana jotakin mukavampaakin kuin tätä väsyneisyyttä huokuvaa, sisäänpäin kääntynyttä, melankolista kirjallista mutinaa. Siinäpä tekoälykääntäjälle pähkinä.

Melkein mitäänsanomaton, väkinäinen päivitys!

Viikkokausien vitkuttelun jälkeen otan nyt itseäni niin sanotusti niskasta kiinni ja kirjoitan jonkinlaisen päivityksen tähän blogiini. Minusta on tuntunut, ettei minulla ole enää mitään uutta sanottavaa liittyen ”kestoaiheisiini”, enkä ole kokenut erityistä innostusta mihinkään uuteenkaan aiheeseen; ainakaan siinä määrin, että olisin suorastaan ryhtynyt kirjoittamaan siitä.

Olen yrittänyt lähinnä kääntää joitakin nukkesarjakuviani englanniksi, ja sekin on edennyt hitaasti, koska on ollut päiviä, jolloin en oikeasti ehdi tai jaksa (tai molempia) tehdä mitään ”omia juttujani”. Käytin joitakin päiviä esimerkiksi siihen, että rakensin koirille aurinkosuojat ylijäämälaudasta ja vanhan puutarhakeinun selkänojasta, maalasin ne hökötykset ja ”kuokin” ja harasin maaperää saadakseni laitettua niitten alle maanpeittokangasta ja puulaattoja. Se oli jollain tavalla terapeuttista.

Tänään vääntelin muutamia ruuveja käyttäen ”räikkämeisseliä”. Se oli hauskaa. Ei yhtään huvittanut kaivella esiin sitä akkuporakoneruuviväänninvärkkiä, jollaisen halusin itselleni, koska en pidä siitä, jos joudun lainaamaan sellaista appiukolta ja se hajoaa vahingossa… Ruuvien vääntelyn jälkeen melkeinpä innostuin siivoamaan yhtä keittiön komeron hyllyä, jotta saisin laitettua sekalaiset työkaluni sinne jotenkin järkevästi, jotta löytäisin ne jatkossa helpommin, eikä niitä olisi useammassa eri huoneessa siellä täällä. Vanha työkalupakintapainen on puoliksi täynnä jotakin sälätavaraa ja sekalaisia ruuveja, nauloja, pultteja ja kiinnikkeitä. Tasohiomakone odottaa inspiraatiota (keittiön pöydän hiomiseen liittyen) ulkoeteisen laatikossa kierrätystavaraläjän alla, mutta se akkuporakone on jostain syystä edelleen yläkerrassa. Oli muistaakseni jossain vaiheessa tarkoitus tehdä komeron oveen tuuletusreikä. Ehkä jokunen vuosi sitten?

Mieleni kaipaa välillä teknisempää käsillä värkkäämistä, mutta milloin tahansa ei voi aloittaa mitään isompaa hommaa, koska innostus ja aika saattavat loppua kesken. Joten, en aloittanut sitä keittiön komeron tyhjennystä tänään. Nikkarointihommat saattavat myös joskus vaatia taloudellista investointia, ellei satu löytämään kotoaan joitain vanhoja juttuja, joista voi tehdä jotain uutta. Yritän selvitä sillä palkalla mitä saan leipätyöstäni, joten, juuri nyt ei ole varaa ostaa kovin paljoa nikkarointitarvikkeita, vaikka miten kovasti haluaisikin rakennella hyllyjä tai penkkejä tai puuarkun, tai ison nukkekodin, tai pienen terassin, tai jotain…

Populistien ja oikeistokonservatiivien meininki inhottaa ja suututtaa minua edelleen, mutten jotenkin edes jaksa paapattaa heistä, ainakaan kirjoittamalla; enkä oikeastaan halua heidän vievän liiaksi tilaa ”päästänikään”. Käyn sitten äänestämässä, kun se aika tulee. Mutta sen verran sanon, että tekoälyn turhaa (hupi-)käyttöä kannattaa välttää; se vie ihan hulluna energiaa ja vettä, ja tekoälyn ”koulimista” työkseen tekevät ihmiset joutuvat tekemään hävyttömän pienellä palkalla mielenterveydelle haitallista hommaa; kuten, seulomaan väkivaltaisten ja sairasmielisten ihmisten nettiin työntämää kuva- ja videomateriaalia…

Ihmiskunta on jo juossut itsensä lähes epätoivon partaalle tavoitellessaan jotakin, mistä kuvittelee saavansa ikuisen onnen, tai turvallisuuden, tai loputonta mielihyvää, tai jotain. En jaksa enää analysoida tätä kollektiivista tiedostamattomuutta. Lentäkää vain Marsiin, ökyrikkaat teknoälypäät, ja viekää narsistiset suurvaltiaat ja muut luomakunnan tuhoajat mukananne! Ehkä meillä sitten olisi vielä hitunen toivoa tällä pallolla.

Pölyisiä papereita, ironisia huokaisuja ja androgyynisiä siunauksia

Androgyyninen Jeesus siunatkoon meitä! Maalasin tämän pääsiäiseksi 2026

Koen olevani jollain tapaa velvollinen kirjoittamaan jotakin tähän blogiin, vaikka tiedän, ettei uusia postauksiani kovin laajasti odotetakaan. Olen nähtävästi lähestulkoon kokonaan lopettanut pakisevan valittamiseni tietyistä politikoista tai muista haitallisesti tai ärsyttävästi käyttäytyvistä ihmisistä. Ehkäpä olen väsähtänyt tähän maailmantilanteeseen, enkä halua tuhlata aikaa ja energiaa siitä jauhamiseen. Olen ollut jollain lailla puoliupoksissa omissa henkisissä prosesseissani, kuten siinä, miten voisin olla vastedes olemassa, toisten ihmisten silmissä, vähemmällä kärsimyksellä, kun en voi vetäytyä kokonaan poiskaan tästä stereotypioistaan turvaa etsivien normi-ihmisten maailmasta.

Tavalliset ihmiset kun usein haluavat kaiken olevan selkeää ja luokiteltavissa, ja tuppaavat muun muassa määrittämään ja luokittelemaan toisiaan esimerkiksi ulkoisen olemuksen, kehonkielen ja puhetavan ja nimen perusteella. Ja jos haluaa vaikuttaa noihin toisten tekemiin oletuksiin, on joko käytettävä suoraa kielellisistä julistusta (esim. sanottava ääneen, vaikkei kukaan mitään kysykään, ettei minua pidä ”sukupuolittaa”, tai pidettävä paitaa, jossa lukee selkokielellä, etten ole ”mikään sukupuoli”) tai ilmaistava tuo sama asia mahdollisimman monella muulla tavalla ennen kuin tuo hämmentynyt stereotyypittelijä ehtii prosessoida ensimmäisiäkään hypoteesejaan.

Voisinpa sanoa, ettei toisten ihmisten oletuksilla ole yhtään mitään väliä, mutta monenlaisissa tilanteissa väärät oletukset ovat kuitenkin vähintäänkin turhauttavia, ärsyttäviä ja rasittavia. Toisen ihmisen hämmennys siitä, ettei hänen sukupuolioletuksiaan tarvita eikä kaivata, ei ole lainkaan niin haitallista kuin noista oletuksista toiselle ihmiselle aiheutuva ahdistus. Satunnainen hämmennys ei ole vaarallista. Krooninen ahdistuneisuus sen sijaan saattaa olla.

Niin että sen kun vain hämmennytte, te jotkut, jotka uskotte vain kahteen sukupuoleen. Taivaankansi ei oikeasti romahda päällenne, enkä minä ole yhtään sen vaarallisempi ihminen ”muunlaisena” kuin olisin, jos minulla olisi jonkinlainen kaksinapaiseen sukupuolijaotteluun pohjautuva identiteetti. Saatan tosin olla sisäisesti hyvin pahastunut, jos koen tahallista väärinsukupuolittamista, ja se voi kostautua esimerkiksi pahantuulisena blogitekstipakinana kyseistä toimintaa harjoittavia ihmishenkilöitä kohtaan.

No, faktahan on, että tässä maailmassa voisi päästä helpommalla, jos sopisi niihin enemmistölle soveltuviin Aatamin ja Eevan muotteihin; samoin kuin monissa muissakin asioissa olisi helpompaa olla olematta outo, poikkeava, friikki tai vähemmistön edustaja. Mutta jos ihminen on jo syntyjään erilainen kuin 99 satunnaisesti kasaan kauhottua ihmistä, tavanomaisellakin järkeilykyvyllä varustettu normi-ihminen saattaisi aikansa asiaa pähkäiltyään tajuta, että sen erilaisen voi olla esimerkiksi aika hankalaa löytää samanhenkistä seuraa. Hänenhän pitäisi jaksaa tutustua kahteensataan ihmiseen, niin saattaisi löytää edes yhden ”henkiystävän”. Introvertti-friikki luopuu samanhenkisten löytämisen toivosta ehkä viimeistään satakunta satunnaisotannalla valikoitunutta ihmistä tavattuaan…

En silti halua valittaa siitä, millainen olen, vaikka toisten ihmisten suhtautuminen onkin ajoittain tuskastuttavaa juuri siksi, että olen oikeasti erilainen tai erilaisempi kuin he olettavat minun olevan. Ajattelin siis jatkossa auttaa heitä ja itseäni tekemällä heidän hämmentyneen luokittelupohdiskelunsa tarpeettomaksi, eli olemalla selkeämmin niin erikoinen, että he ymmärtävät heti, etten ole tavallinen, ja voivat luokitella minut yksinkertaisesti vain ”friikiksi”. Sellainen yksinkertainen luokittelutoiminta antaa heille ehkä riittävästi turvallisuudentunnetta, niin että he voivat asettua asialliseen vuorovaikutukseen kanssani, jos sellainen on ylipäätään tarpeen. Kadulla kulkiessaan he voivat ihan vain mutista tuon nimikkeen (”Mikä ihmeen friikki?”) puoliääneen tai mielessään, eikä heidän tarvitse yrittääkään kehittää mitään kohteliasta jutustelua kanssani. Ja minä saan olla rauhassa, kun he eivät edes uskalla puhutella ”friikkiä”. Win-win!

Olen viime aikoina tutkiskellut ”epätyypillisen sukupuolikokemukseni” historiaa esimerkiksi käymällä läpi vanhoja paperikasoja pölyisten laatikoitten pohjalta; niinkin paljon että olen melkein saanut silmäni tulehtumaan. Olen lohdutuksekseni löytänyt sieltä mm. kiinnostavia kuvia ja joitakin muistiinpanolappusia, joissa on ollut joitakin melko älyllisiä tai vähintään kiinnostavia lauseitakin. Osa lauseista on tosin ollut kiinnostavia jonkin aikaa lähinnä siksi, etten ole saanut käsialastani heti selvää.

Laatikoita penkoessani löysin myös vihkosen, johon olin aloittanut kirjoittamaan romaania, jossa itseään etsivä ja baarireissun jälkeen kadulla harhaileva nuorimies tapaa toisen nuorenmiehen, joka on jollain tapaa hauska ja hengellisesti erikoinen tyyppi. Se tarina oli jäänyt pian alkukohtauksen jälkeen kesken, mutta jotenkin se haiskahti aika queer-teemaiselta. Ja näitten vuosien aikana olin kokonaan unohtanut, että olin sellaista tarinaa edes aloittanut. Pääni on ilmeisesti ollut elämänmuutosten takia jotenkin höttöinen tuohon aikaan. Harmi kyllä siinä vihkosessa ei ollut päivämäärää, mutta veikkaisin, että olen aloittanut sen tarinan yli kaksikymmentä vuotta sitten…

Olen jonkin verran pohdiskellut muunsukupuolisuus-teemaa myös liittyen progressiiviseen kristilliseen teologiaan, ja käsitellyt aihetta itse asiassa myös maalaamalla. Sain inspiraation eräästä Leonardo da Vincin aikalaisen ja oppilaan, Bernardino Luinin maalauksesta, joka esittää hyvin androgyynisen oloista Kristusta. Kuva teoksesta löytyy mm. tältä sivustolta.

Maalasin tuosta teoksesta oman, mukaillun versioni, johon otin hieman vaikutteita mm. Layne Staleyn kasvoista. Pidän kuvasta itse, enkä ole sitä kaupittelemassa, joten muitten mielipiteet ovat toissijaisia, mutta laitoin sen tähän katseltavaksi, jos siunaus kelpaa.

Ja odottelen lähipäivinä, että englanninkielinen romaanini ilmestyisi myös e-kirjana, ja odotellessani ilmaisen itseäni Bluesky-tililläni postaamalla ”mielentila-kuvia” ja lyhyitä englanninkielisiä lauseita. Jos jaksaisin, tekisin ehkä nukkesarjakuvaa, mutta tällä hetkellä en ehkä jaksa muuta kuin selailla kuvia nukkehahmoista…

JK: Hieman toivoa herättävä tieto tänä keväänä oli sentään se, että kansalaisaloite kolmannesta juridisesta sukupuolesta on etenemässä eduskunnan käsittelyyn. Ainakin 50 000 suomalaista siis haluaisi edistää asiaa… mutta miten lie kansanedustajat? Tai tämänhetkinen hallitus konservatiiviedustuksineen? Herran haltuun.

"Yksijalkainen kokomielinen puolihomo" lähti maailmanvalloitukseen...

Tuota otsikkoa ei kannata tulkita kirjaimellisesti; sehän on vain englanninkielistä versiota varten mukaillun otsikon "käännöksen käännös" (jollaisia minulla tuli testailtua käännöstyön aikana Officen kääntäjän avustuksella. Osa meni pahasti pieleen, osa vaikutti toimivan ihan kelvollisesti!). Eikä maailmanvalloituskaan ole kovin osuva termi tässä yhteydessä, koska transgender-asiat ovat monella suunnalla maailmaa suorastaan "pannassa". Voihan olla, ettei kirjaani huolita myyntisivustoille esim. rapakon takana lainkaan, kun kerta joissain osavaltioissa tyhjennetään kirjastoistakin "sopimattomia" kirjoja...

Tarkoitukseni oli kuitenkin ja joka tapauksessa uhmata kansainvälistä epämääräistä ja ennakoimatonta "sensuuria" ja julkaista tässä blogissa "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version esipuhe, jos tänne sattuukin joku englantia ymmärtävä ja haluaa sen lukea ihan vain uteliaisuuttaan. (Eihän sitä suomenkielellä olekaan saatavilla, ymmärrettävistä syistä!) Joten, tässäpä se on:

ONE-LEGGED, WHOLE-MINDED, HALF-GAY (© 2026 T. H. Hukka)

Preface to the English version

When I originally wrote this story, the term "non-binary" was not yet widely used in Finland. Yet there was some discussion about “gender identity” in society, and some transgender people even managed to get into "gender reassignment treatment", as it was called at the time.

In Finland, the situation has changed since then in a positive direction, generally, but unfortunately there is even persecution going on against trans people around the world at the moment, and non-binary people are not legally recognized in many countries yet. That's why I feel that the topic of this story is still relevant, even more so in other parts of the world than in my home country, and I decided to translate this story into English, even though I didn't have a professional translator to help me. I tried my best to bring out the message of the story, despite any grammatical or word errors or clumsiness of expression.

I often had to search for words, which were unfamiliar to me, from internet, and often the AI suggested expressions for me, from which I tried to choose the most suitable one. In addition, I took advantage of the correction reading tool, so that there wouldn’t be a disturbing number of spelling mistakes in the text. However, I didn't do this translation totally with AI. If there are word errors in this translation that make the content obscure, it’s due to my own lack of ability as a translator. I humbly and self-ironically admit this. As I said to myself and my loved ones; I’m not doing this to win any literary prize, but to get the message of the content to spread to a wider audience. I just hope that the imperfection of the translation doesn’t hinder my goal too much.

The characters in the original story live in Eastern Finland and their way of speaking contains nuances of the North Karelian dialect. That’s how I speak, too. It would be impossible to translate that peculiar dialect into any other language, or to reproduce the expressive power of the language I use myself with the vocabulary of another language. The Finnish language is expressive and rich, and I couldn't always find words in English that match the words I would have liked to use. And of course, I don't speak English well enough to play with words and expressions in the way I do when writing in Finnish.

So, I've had to settle for the fact that the characters in the story speak mostly some kind of standard language and not any special dialect or slang. Maybe you can imagine them living in some imaginary northern European country where most of the people speak some kind of English and teenagers study in upper secondary education from the age of about sixteen.

I hope that the thoughts described by the narrator of the story and the conversations of the characters, despite their linguistic simplicity and “inauthenticity “, speak to the reader.

The story is about the right to be who you are, to be loved and to love, as you are, in this world of prejudice-filled, fearful people. It’s the right of all of us, and with this book I wish it especially for all queer, genderqueer and neurodivergent people, and people with disabilities or mental health problems.

T. H. Hukka, a non-binary creature from the periphery

Jotenkuten englantilaisittain: "One-legged, Whole-minded, Half-gay"

Sain eilen julkaistuksi "Jalkapuolimielipuolipuolihomojutun" englanninkielisen version, ajoittain hermojani koettelevan, epäammattimaisen käännöstyöni päätteeksi.

Käännöstyöhön meni joitakin kuukausia, ja kuten yleensä käy, alan olla valmis luopumaan projektista siinä vaiheessa, kun se alkaa kyllästyttää ja väsyttää liikaa; vaikka siinä saattaisikin olla vielä yhtä jos toista korjattavaa tai ainakin paranneltavaa. Ajattelin, että nyt saa välttää, kun on kuitenkin kirjoitusvirheet tarkistettu ja kielioppiasiat käyty läpi oman "tyylin" mukaisesti, Word-sovelluksen "kirjoitusavustajaa" hyödyntäen. On hyvinkin mahdollista, että olen saattanut käyttää joissain kohdin asiayhteyteen nähden "vääriä" sanoja, vaikka ne olisivatkin kieliopillisesti korrektissa lauseessa ja oikein kirjoitettukin. No, onpahan tarjolla joitakin outouksia lukijan ihmeteltäväksi! Näyttää sellaisia jäävän esim. nettisivujenkin käännöksiin erilaisten "tekoälypäitten" jäljiltä. Enkä ylipäätään kirjoita ja julkaise tarinoitani tavoitellaksi niillä mitään kirjallisuuspalkintoja, vaan levittääkseni omaa sanomaani; ja usein sanoma voi olla riittävän ymmärrettävä, vaikka tuhatta sanaa kohti olisikin yksi "väärä" sana...

Englanninkielisen version kansi on suunnilleen sama kuin suomenkielisessä versiossa, mutta romaanin nimeä oli järjetöntä tai mahdotonta kääntää sanatarkasti, joten mukailin sen englantilaisittain sopivan tyyliseksi, mutta kuitenkin tarinan sisältöä kuvaavaksi. Ja tässä vielä takakannen teksti, kuvan muodossa.

Harkittua roiskimista

Kuva: Henri Kähkönen 2026

Sain käyttööni kuvan, joka sopii edellisen tekstini kuvan pariksi. Jospa siis pysyisi rauhallisena, yrittäisi olla huitomatta turhaan, ja tähtäisi keskittyneesti siihen suuntaan, jossa roiskaisulla on eniten vaikutusta?

Omaan tilanteeseeni soveltaen tuo mietelmä voisi tarkoittaa nyt myös sitä, että keskittyisin pääasiassa yhteen isompaan projektiin, enkä roiskisi energiaani sinne tänne, reagoiden jokaiseen pihahdukseen, joka saattaa laukaista toimintamoodin; joko pakontunteesta tai hetkellisestä innostuksesta. Mikä tarkoittaa, että on välillä maltettava olla tekemättä mitään, ettei vain tekemismoodissaan aloita jotain, josta onkin sitten vaikea luopua, kun pitäisi tehdä sitä mitä oikeasti on aikonut tehdä, koska se on jollain tavalla tärkeämpää…

En ole ottanut paineita tämän blogin ylläpidosta viime aikoina, koska olen saanut joko nieltyä alas tai yökkäiltyä ulos ne vähäiset ajatusassosiaationi, joita ympäristöstä tulvivat ärsykkeet ovat saattaneet aiheuttaa mielessäni. Tarkoitan, ettei edes mikään viime aikoina maailmalla tapahtunut ole aiheuttanut minulle niin voimakasta tarvetta märehtiä sitä kaikkea verbaalisesti ja julkisesti, niin että olisin suorastaan vaivautunut kirjoittamaan siitä asiasta tänne blogiin. Olen kyllä töhertänyt joitakin ”mielialakuvia”, kun on herännyt vaikeita tunteita liittyen vaikkapa maailman tapahtumiin, tai valikoinut vanhemmista valokuvistani joitakin mielialaani sopivia näkymiä, ja julkaissut näitä ”mielialapäivityksiäni” Bluesky-tililläni.

Olen ylläpitänyt tätä blogia enemmän tai vähemmän kituuttamalla jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Jotkut julkaisut ovat vetäneet tuhansia ”katseluita”, jotkut vain muutamia. Useita kertoja olen tässäkin blogissa selittänyt, miksi ylipäätään kirjoitan mitään, mutta nyt nekin perustelut alkavat jotenkin hämärtyä ja hiipua tämän blogin ylläpitämisen osalta.

Maailmassa olisi edelleen tai jopa entistä enemmän ”pakisemisen” aihetta, mutta yritän välttää epärakentavaa valittamista ja vihanlietsontaa, jolloin on parempi olla hiljaa, niin ei tule saastutettua maailmaa negatiivisuudellaan. Minulla ei myöskään tunnu olevan sellaista aikaa, jolloin voisin tai jaksaisin tehdä jotakin, mikä ei ole suorastaan välttämätöntä tai ainakin hyvin perusteltua oman (mielen-)terveyteni näkökulmasta. Toisin sanoen, jos olen rättiväsynyt, käytän aikani mieluummin lepäämiseen, enkä blogitekstin sepittämiseen. Tai, jos olen jaksavampi, minulla on lukuisia muitakin vaihtoehtoisia vapaaehtoisia tekemisiä, joihin käyttää aikaani ja energiaani, sen mukaan mikä eniten huvittaa tai tuntuu mielekkäältä.

Tällä haavaa käytän vapaa-aikaani ja jaksamistani esimerkiksi romaanini kääntämiseen pikkuhiljaa, ja jonkin verran käsillä värkkäämiseen tai terapeuttiseen maalaamiseen, ja erinäisiin omaa kokonaisterveyttä kohentaviin tai ylläpitäviin tekemisiin. Muttei minulla ole mitään erityistä tarvetta jakaa niitä asioita tässä tämä enempää, joten, seuraavaan mahdolliseen kertaan…

Mitä sinä ihminen huidot?

Kuva: Henri Kähkönen 2026

Moni ehkä muistaa tv-mainoksen, jossa tunturin päällä oleskeleva paikallinen ihmettelee, miksei turisti käytä sitä yhtä tuttua ötökänkarkotusainetta.

Nyt ei kuitenkaan ole kyse sen enempää paikallisista, turisteista tai ötököistäkään, ellei sitten halua ajatella vertauskuvallisesti ja nimittää mielensisäisiä ärsykkeitä ja impulsseja jonkinlaisiksi ötököiksi.

Jos pää on täynnä aistimuksia, havaintoja, ajatuksia, muistikuvia yms. joihin mieli tahtoisi jotenkin reagoida, tilanne voi olla jossain määrin samanlainen kuin ihmisellä, joka joutuu keskelle inisevää ja pistävää ötökkäparvea. Panikointi ja huitominen eivät auta paljoakaan. Sisätiloihin pakeneminen auttaa hetkellisesti, mutta eihän se auta eteenpäin tunturin valloituksessa sen enempää kuin arkisten toimien hoitamisessa mielensisäisiä ötököitä kuhisevissa olosuhteissa…

Joku ehkä muistaa myös Franciscus Assisilaisen (kai se oli hän) esittämän vertauskuvan pään päällä lentelevistä linnuista, joitten ei pidä antaa pesiä päähänsä. Ampiaisten huitominen voisi olla vielä hölmömpää kuin pikkulintujen, ja samoin on mieletöntä ”potkia pistintä vastaan”.

Viktor Frankl on sanonut jotakuinkin että ”ärsykkeen ja reaktion välissä on tyhjä tila”. Sama ärsyke ei siis aina, automaattisesti, tuota samaa reaktiota samallakaan ihmisellä (tai koe-eläimellä). Tuo tila ärsykkeen ja reaktion välissä on nimenomaan tyhjä, ikään kuin mielen ulkopuolinen tai mieltä ympäröivä avaruus, ja se tyhjä tila tavallaan laajenee, kunhan vain oivaltaa ja tiedostaa sen olemassaolon.

Tuossa tiedostavassa tilassa mielen ”yläpuolella” meillä on valtaa valita, miten reagoimme, vai reagoimmeko lainkaan. Ja joka kerta, kun emme reagoikaan automaattisesti entisellä, oppimallamme tavalla, edistämme muutosta käyttäytymisessämme. Kun oivaltaa, ettei ole pakko reagoida (ainakaan heti ja automaattisesti), voi keskittyä tuohon tyhjään tilaan, jossa voi hengitellä, rauhoittaa elimistöään, ja antaa mielensä laajentua ja yhtyä tietoisuuteen, joka on itse asiassa myös hyväksyvä ja armollinen; ”avara kuin taivas”. Tuohon tyhjään tilaan, avaruuteen, mahtuvat kyllä kaikki kiukku ja poru, destruktiiviset tai muutoin vahingolliset toimintayllykkeet, impulssit loukata toista, menettää toivonsa, heittää hanskat tiskiin, tms.

Ei siis auta, vaikka olisi jonkinlainen supersankari, jolla on yli-inhimillisiä taitoja ja voimia ja vieläpä joitain kaikenlaisia huipputeknisiä varusteita, jos uhkaaviin ”ärsykkeisiin” törmätessään panikoi ja ylireagoi ja ruiskii seittinesteitään sinne tänne, solmiutuen lopulta itse seittiinsä.

Fantasia- ja scifitarinoissa sankari ehkä yleensä onnistuu välttämään sokean paniikkireagoinnin, mutta oikeat ihmiset kyllä reagoivat elämäntilanteissaan aika usein vähän niin kuin tuo kuvan hahmo. Harmillisen usein haastavissa tilanteissa ihmisen toimintakyky ja energia tuhraantuvat reaktiiviseen ympäriinsä roiskimiseen, ainakin mielen sisällä, tai jopa ulkoisesti. Ja sittenpä väsähdetään eikä jaksetakaan enää mitään järkevää ja rakentavaa; ollaan keskellä itse aiheutettua sisäistä ja/tai ulkoista sotkua kuin omiin seittinesteisiinsä muumioituneena, tunti- tai päiväkaupalla… Ja masentaa ja ahdistaa, tietysti, kun ”ötökät” niin paljon koettelevat ihmisparkaa!

Tiedän miltä se tuntuu. Luojan kiitos, en enää nykypäivänä ole niin usein omien reaktioitteni aiheuttaman psyykkisen sotkun keskellä, mutta olenpa kuitenkin aina silloin tällöin, niin että mieli käy negatiivissävytteisesti ylikierroksilla ja sitten tekee mieli yökkäillä ulos kaikki ötököitten läiskimisestä ja myrkytysyrityksistä syntynyt, omalla kortisolituotannolla höystetty liemi tai mönjä. Yritän kuitenkin nykyään muistaa, että aika usein ”sekaannustilaan” päätyminen johtuu omasta ylireagoivasta mielentilastani (joka ilmenee etenkin stressaantuneena) ja siitä, etten muista sitä ”tyhjää tilaa” ärsykkeen ja reaktion välillä. ”Tyhjyyttä” on näemmä aika vaikea muistaa, mutta ehkä jokin havainnollinen kuva voisi auttaa sen muistamisessa? No, sitä kyhäillessä pitää vain vältellä niitä ötököitä…